Minut toi Helsinkiin märkäkorvana jääkiekko. Meitä oli kotona Raumalla kolme veljestä ja sisar,
ikäjärjestyksessä Harri, minä, Olli ja Mari. Kaikki veljekset pelasimme SM-liigassa. Jo lukion kaksi
viimeistä vuotta kiekkoiin SM-liigaa Rauman Lukossa. Neljän liigavuoden jälkeen Lukossa siirryin
Jokereihin, sieltä vuodeksi JyPiin ja sieltä taas takaisin Jokereihin. Tämän jälkeen pelasin alasarjoja
Kiekko-Espoossa ja opiskeluideni ohessa Jyväskylässä.
Viimeisen pelivuoteni pelasin Espanjan liigaa F.C. Barcelonassa. Minulla on Espanjaan edelleen
lämpimät suhteet ja siellä kasapäin vanhoja ystäviä.
Barcelonasta tultuani siirryin Kiekko-Espoon valmennustiimiin ja toimimaan joukkueenjohtajana.
Lahjakkaan nuoren joukkueen myötä nousimme SM-liigaan, jossa jatkoin vielä vuoden verran. 32-
vuotiaana valitsin polkuni jääkiekon ja journalismin välillä. Journalismi voitti.
Myös kolme poikaani ovat pelanneet jääkiekkoa. Vanhin poikani Frans torjuu kiekkoja IFK:n
liigajoukkueen maalissa. Keskimmäinen opiskeli historian opettajaksi ja tekee töitä ja asuu
norjalaisen tyttöystävänsä kanssa Oslossa. Nuorimmainen opiskelee näyttelijäntyön kandidaatiksi
Kööpenhaminassa. Hän pelasi myös pari vuotta sitten kauden Espanjan liigaa Pyreneillä
Puigcerdan kaupungissa.
Tänä päivänä puhumme paljon nuorten syrjäytymisestä ja köyhyydestä. Kuinka paljon me
vastuunkantajat voisimme esimerkiksi käytännön lähiliikuntapäätöksillä tarjota lapsille paremmat
mahdollisuudet harrastaa ja sitä kautta ehkäistä ongelmia.
Koen, että ilman jääkiekkoa olisin jäänyt vaille merkittävää sosiaalista kasvukokemusta, joka on ollut voimavara koko myöhemmän elämäni ajan.